Näin kauniin kortin sain ystäväiseltäni.
perjantai 30. elokuuta 2013
KYH 12 valmis
Broken seed tekniikalla tehty. Mutta "väärinpäin."
Lankana Novitan pikkusisko ja schoppel kulutus 66 g.
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Tempaukset
sen kun lisääntyy mun elämässäni.
Tiiättekö. JOtenkin helpompi päättää mitä tekee, kun on valmiit sävelet ja etukäteen päättänyt mitä tekee per tempaus.
Huhtikuussa alkanut lankalakko on pitänyt oikein hyvin tähän asti. 5 kuukautta ja olen ostanut vain 2 kerää usvaa josta piti tulla kilpailulapaset. Ja n 500 g mustaa tico ticoa. Ponchoon.
Loppuvuoen aion olla ostamatta mitään. Tai no. Annan itselleni luvan ostaa Tampereen käsityömessuilta kork. 50 € edestä lankaa. Tai muuta tarvikkeita.
MUtta siihen alkuperäiseen asiaan eli tempauksiin.
Ensin on sukkasato, johon katsottu jo korillinen lankoja. Tietä mitä tekee syys ja lokakuun.
Sitten TYH. Lokakuusta alkaen.
Ja JYKY joulukuusta alkaen.
Lankoja on niin paljon, että aloituksia riittää joka lähtöön. Ja listat on itseasiassa valmiit joka tempaukseen. Hiukan tulee luultavasti muuttumaan. Riipuen kuinka monta sukkaparia kerkeen tekemään sukkasadon aikana.
Mut joo tällaista tällä kertaa.

Mitä tekee perheen äiti joka ei pysty käyttämään sormiaan?
Meni viikko sitten vasemman käden sormet ruttuun kun kävin hevosta laitumelta hakemassa.
En sitten viikkoon ole neulonut saatikka virkannut taikka tehnyt sormilla juuri mitään. No eilen hiukan kokeilin kutomista.
Han - Ka - Laa!!!!!!
Täytyy odottaa vielä pari päivää ja voimistella enemmän.
Noo mitä sitten tekis.........
Pari päivää tuli mietittyä ja sitten välähti......
Lisää lankaa käyttöön tuli yhteensä 1,057 kg. Novitan Veeraa, Isoveikkaa, Silmuu, Silmu/pikkusiskoo, Puroo, 7 veikkaa ja Crystallia.

ottaa sakset |
ja laatikollisen vanhoja puseroita |
ja kerii ja kerii ja kerii. No joo. Nää on keritty jo 2 vuotta sitten. Mutta sainpahan leikattua useamman puseron pienemmiksi paloiksi. :) |
ja purkaa |
ja purkaa |
ja purkaa |
ja purkaa |
ja purkaa |
ja purkaa |
ja purkaa |
Lisää lankaa käyttöön tuli yhteensä 1,057 kg. Novitan Veeraa, Isoveikkaa, Silmuu, Silmu/pikkusiskoo, Puroo, 7 veikkaa ja Crystallia.
lauantai 24. elokuuta 2013
perjantai 23. elokuuta 2013
Kummallista touhua tuo emäntä pittää..........
Pikkuiset kattelee ja ihmettelee mitä se emäntä touhuaa. |
Pölökyt saa uutta väriä. Ne ruskettuu aurinkossa. |
Ja tommonen kummallinen taireteos. |
Muistakaapa ARVONTA!
sunnuntai 18. elokuuta 2013
Puutarhaa
ja paljon kuvia...........
Jotenkin vaan miellyttää omaa silmää vaikkei kukkaset isoja tai värikkäitä olekkaan.
Nää kurkistelevat pienet kaverit ja seuraavat kuvat liittyvät yhteen. Myöhemmin näette miten.
Tiilet käyteään hyväksi purkujätteestä.
Pieniä vierailijoita.
Mun kirjokanukki kukkii kaksi kertaa vuodessa.
Ja löytyy vlkoisia ja vihreitä lehtiä joukosta.
Mun täytyy siirtää tää johonkin muualle. Mietinnässä vielä mihin.
Mun uus ruusupenkki. |

KYH 11 valmiit
eli kirjoneulesukat
Lankana 7 veikka ja ohje Novitan
kulutus 177 g
Tunika itselle viimeinkin valmis.
Ohje Moda 4/11. Pitkään jo mallia katsellut ja nyt sain tehtyä. Aloitettu joskus alkukeväästä jo. Lanka tuntematonta puuvillaa. Kulutus 490 g. |
Novita ja yhteishyvä ilmoitti lapaskilpailusta. Pakko oli rikkoa langanosto kieltoa ja ostaa Usvaa ja kokeilla paria mallia.
Tässä eka.
Kukkanen näkyy vähän huonosti. Mutta näistä tuli niin kivat, että taidan kuitenkin pitää nää itselläni.
Toinen malli on vielä teon alla. Kahtotaan miten niille käy. ;D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)