sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Miten poistan seurantaluettelosta blogin?

Joku ossaa ihan varmasti neuvoa. Kun minultä löytyy näköjään blogeja joita ei enää pidetä ja haluaisin siistiä listaa.

Kiitoksia jo etukäteen avusta. :D

Vuoden viimeiset valmistuneet

eli itselle 3 villasukat.

Huomasin nääs, että melkein kaikki ovat jo pohjista kuluneet ja oli vain yhdet pitkät paksummat sukat. NO kauheella kiireellä kutomaan. Lankojakin jo oli ja sunnitelmia ja lisää tulee matkan varrella. Tässä nyt 3 viimeistä paria uunista ulos tämän vuoden puolella.

















Ylimmät sukat Schoppel  merkkistä lankaa. Aivan ihanaa poikani antaman nimen mukaista sateenkaarilankaa. Toisiin sukkiin vielä riittää.

Muut 7 veikkaa. Saa nähä miten kestää. Kun on ollut juttua useissa yhteisöissä ettei nämä langat oikein kestä kulutusta enää.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Piparkakkuilua.





Arvatkaa mitkä on lasten ja mitkä minun koristelemia.

Joulunsny paketti

saapui perille alkuviikosta. Tai no postissa oli jo viime viikolla, mutten kerinnyt sitä heti hakemaan.

Paketin sisälytä paljastui mielenkiintoista pörröistä lankaa. Ihan uusi tuttavuus minulle. Käyttätarkoitus selvisi lähes heti.
Pidän paikallisessa MLL:ssä Touhuilevat kädentaitajat kerhoa ja tammikuussa aiheena on haarukkavirkkaus ja salomonin solmut. Tästä langasta saan hyvin harjoiteltua salomonin solmu huivin joka itse asiassa on jo aloitettu. Teen pitkän hartiahuivin. Seuraavaksi teen haarukkapitsihuivin ja ainakin tavallisen kolmio huivin. Lanka on meinaan tosi riittoisaa.





Punaisesta langasta tulee myös jotain kivaa kokeilua. Ehkäpä sormineulonnalla ja punonnalla huisi myös. Malli on meinaan mielessä jo.

Mukana oli myös uusin MOda, joka minulla tosin jo on. Mutta ei haittaa, voin antaa vaikkapa äidilleni. Ja nami namia. Lehtiöt ja viivottimet ovat myös hyvin tervetulleita.

Oikein isot kiitokset parilleni Orvokille. Kaikki paketit ovat olleet hienoja ja tarpeellisia.

Ensi vuonna lähden taas uudestaan mukaan. Tää on niin hauskaa.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Huovutettu joulukuusi, piparkakku lyhty

tein tämmöisen alunperin joulukalenteriksi, ihan vaan kokoeiulumielellä lähdin liikkeelle, mutta onnistui yli odotusten

no nyt on vaan koristekäytössä, mutta ensi vuonna tulee oikeaan käyttöön




Kauna mietin millaisen piparkakkutalon tänä vuonna teemme. Ja sitten välähti. Kirjaimellisesti. ;D 








Vielä vähän muitakin kuvia. Miun ihana pikku pullukka joka oppi pari viikkoa sitten kävelemään ilman tukea. Mä jostain syytä kuvittelin, että tämä viimeinen tähtönen olisi jostain kumman syystä edes hieman rauhallisempi kuin muut.
Höh.
Samanlainen ikiliikkuja 





Tähän aitaan haaveilen vielä lyhteit' roikkumaan kuusimättäiden päälle.



Piparkakkuilua ............


Osa joulukorteista...... 



Paljon saatu taas aikaiseksi. Huoh...............


Jei ihanaa, kun joulu on jo melkein oven takana.


Napitettua ja valmista

Viimeinkin napitettu.............




 Pikkumiehen villapuku. Tehty nalle langasta. Mallin alkuperää en muista, mutta omia muutoksia tehty.







Pikkumiehelle sukat. Miun oma pullukka. :D


Silver soft langasta tehty haarukkahuivi jonka likka omis itselleen samantien. Tästä tulee ihan mieleen höyhen huivit joita käytetään näytelmissä asusteina.


Huivi vaihto

Osallistuin Heidin järjestämään huivi vaihtoon. Itse lähetin jonkin aikaa sitten tekemäni huivin joka ei kuitenkaan ollut ihan mun mieleen. Toivottavasti saaja on tyytyväinen.







Itse sain oikein kauniin lilan kukkahuivin. Malli on sellainen jota en koskaan itse tekisi,  nutta kateellisena katson, kun jollakin näen. Suomennettuna kaunis huivi.





Kiitoksia parilleni.