Sivut

maanantai 25. helmikuuta 2013

Värjäilyä ja virkaamista

Paljon olen pitkästä aikaa saanut valmiiksi. Oikein kunnon tuulenpuuska jollei oikein pyörremyrsky rantautui edellis viikolla minun mieleeni. Olen jopa saanut ommeltua vaikka mitä. Niistä tulee sitten myöhemmin kuvia.

Mutta, aloitetaan niistä värjäilyistä: Sain snyltäni kerän lankaa ja kool aid pusseja. Sitten löysin omat pussit ja langat.

Ja tällaisia keriä tuli:








Ainakin muutamat huovutetut tossut aion tehdä. Ja voispa tumputkin vaikkapa mukukloille virkkailla.

Itelle pipo virkkaamalla. Novitan puroa. Malli oma. Virkkasin lyhennettyjä kerroksia joka 8 krs 2 eri korkeudella.




Sisälle tein vuoren vanhasta vihreästä t-puserostani. On ollut jo käytössä ja aivan ihana. Seuraava malli jo mielessä. myöskin virkkamalla lyhennettyjä kerroksia. Voiskin tehä nuista yläpuolella olevista langoista.


Huivi. Ohje oli jossain lehdessä, mutta en muista missä. Ei tullut ihan ohjeen mukainen, mutta mun mielestä silti kiva. Lankana ihanan pehmeää alpakkaa.









Tämä tunika oli kesken n. vuoden verran. Nyt valmis. Viimeinkin. Malli on oma.









Tämän takin ohje oli joulukuun Kauneimmat käsityöt lehdessä. Ihastuin yksinkertaiseen ulkonäköön. Jouduin tosin isontamaan ohjetta kun koot loppuivat m. Nyt en uskalla ees päälle kokeilla, kun tiiän olevan vieläkin liian pieni.
Ääk.............

Pakkolaihdutus edessä.






Parempaa kuvaa vielä tulossa.


Nämä ilopurot suorastaan huusivat minulle, että haluavat muuttua sukiksi. Ja vieläpä virkatuiksi sukiksi. Ohje Novitan sukkalehdestä. Varressa käytetty toista laatua puroa. Pöh kun ei muista enää.




7 kommenttia:

  1. Kauniin värisiä lankoja tuli ja miten upeita töitä olet tehnyt! Kunpa itsekin osaisi tehdä omia malleja.

    VastaaPoista
  2. Olet ollut kyllä ahkera.

    VastaaPoista
  3. Wau! Kylläpä tuli keväisen pirtsakkaa lankaa :)
    Ja tuo villatakki olisi justiinsa mun makuun. Kun Sny kierros on ohi ja jos sä et sitä käytä SNY voi tehdä kauppoja kanssasi ;)

    t. Sny

    VastaaPoista
  4. Miten ihanan värisiä lankoja! Ja miten paljon valmiita töitä, olet ollut ahkerana! Kauniita neuleita.

    VastaaPoista
  5. Ihania lankoja olet värjännyt ja upeita nuo neuleet

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia kaikille kehuista. :D

    VastaaPoista
  7. Rosa Puro (Sny 2014 Kevät)27.2.2014 klo 17.34

    Tyrmäävän upeita neuleita!

    VastaaPoista

Kiitoksia kommenteista. Tykkään lukea niitä.