torstai 27. marraskuuta 2014

Sormikkaita ja ovikranssi

Tuntemattomasta langasta 31 g kulutus.


 


Crelando langasta 32 g kulutsus.


 
Virkattu joululiina nro 1

Jo joskus aikaisemmin valmistunut pipo sai tupsun langanjämistä ja päättelyn. Kulutus 109 g.

Virkatut liina nro 2-4.






Yksinkertainen kranssi joka tehtiin lasten kanssa.




maanantai 24. marraskuuta 2014

Marraskuun Sny paketti

Kauniin väristä sukkalankaa ja merkki ei ole ennestään tuttu minulle. Noviatn Rose on kimaltelevaa ihanuutta. Tuntematon sekin. Pipoa siitä ei tule ainakaan minulle eikä likalle kun kutittelee heti. Muttalöysin vanhasta lehdestä virkatun enkelin joka oli todi nätti ja tästä langasta sen voisi virkata.

Ihanista ihanin Minni purkki. Hauskat pikkupiparit. Tänään olisi tarkoitus koristella piparkakkutalo joten nuo voisi siinä samalla tehdä. Muotti jolla saa monta pikkuleipää kerralla. Täytyy kokeilla pian. Kauniit perhosmuotit ja lautasliinat.

Aivan ihana Marilyn rasia. Kiitos.

Ja viimeisenä kaunissa paperissa ollut paketti. Piti avata niin varoivaisesti ettei paprei rikkoonnu.

Sisältä löytyi kauniit kämmekkäät.
Oikein kiva paketti taas snyltäni. Kiitoksia paljon.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Viime aikaisia valmistuneita töitä

on roppakaupalla. On tää bloggaaminen jääny taas tosi vähäselle. Jotenki aika vaan katoaa johonkin.

Lapasia on tullut tehtyä urakalla kuopukselle ja keskimmäiselle. Esikolle sormikas langat odottaa ja nekin ossain vaiheessa tulee puikoille.mutta nyt taittaa muut (lue: Joulujutut) mennä edelle.

Tässä muutama kuva:  :D

Pikkmies 3 v sai 4 paria lapasia jämälangoista. Austerman step, crelando, novitan wool ja pari tuntematonta kerää pieneni hieman. Kulutus yhteensä 90 g.
Kauluri 52 g. Lankaa en muista, mutta aivan ihanaa pehmeää ja kivaa kudottavaa.










Neitokainen sai 3 lapaset. 2 sormikkaat on viimeistelyä vaille valmiit. Kirjavat tico ticoa ja olisko ollu sukkapuffan lankaa tuo violetti. 7 veikkaa v.pun ja nostalgia. Kulutukset: 34 g, 53 g ja 61 g. 

Nyt on seuraavaksi joulujuttujen virkkaamista eli toisin sanoen jo viime vuonna oli ajatus virkata joulupöytään tabletit. Nyt sen teen. Ainakin osan jos en kerkee kaikkia tekemään.




Tilauksesta tein sukat kaverin pojalle:



Pikkusiskoo ja jämä lankoi. Kivat tuli. kulutus: 59 g ja 45 g.

Terveisiä Tampereen käsityömessuilta




Ei lähteny lapasesta ollenkaan. Jes........... Tässä saalis. Kirjat ja askarteluun massaa ja leivontaan pari uutta muottia. Esikoinenkin saa nyt virkatun piponsa. Punaisesta langasta tulee joulupöytään
liinat. Kivaa oli taas. Jalat han poikki, mutta oli se taas sen arvoista.